Tamara

Ohra 8. tuotantokausi, osa 9/12. Frank. Torstaina, klo 13:00 8. tuotantokausi, osa 10/12. Tilalle. Perjantaina, klo 13:00 8. Maria ja Jarkko Rautiainen aloittivat tilanpidon hieman erilaisella tavalla. Ennen tilakauppoja kumpikin toimi maatalouslomittajina. – Kuitenkin siinä vaiheessa, kun veljeni tarjosi mahdollisuutta jat. Ari Lintilän tilalla puitiin maanantaina ohra-vehnä-seoskasvustoa. Sato säilötään tuorelitistysmenetelmällä. Traktorissa. Ari Lintilän tilalla puitiin maanantaina

Beirutissa pelastustyöntekijät jatkoivat raunioiden kaivamista jo kolmatta päivää toivoen löytävänsä mahdollisen eloonjääneen.

Madagaskarin vankiloissa on tutkintavankeja enemmän kuin.

– Madagaskarin vankiloissa on enemmän ihmisiä, joita ei ole tuomittu kuin ihmisiä, jotka on todettu syyllisiksi. Sunnuntaina.

Madagaskarin vankiloissa on enemmän ihmisiä, joita ei ole tuomittu kuin ihmisiä, jotka on todettu syyllisiksi. Sunnuntaina.

Bileet F1-tuomio: Kimi Räikkösen komea peliliike ihastutti. – ILTA-SANOMIEN toimittajaraati perkaa sunnuntain F1-kisan, joka päättyi Mercedeksen Lewis Hamiltonin voittoon. Raadissa. F1-tuomio: Kimi Räikkösen komea peliliike ihastutti. – ILTA-SANOMIEN toimittajaraati perkaa sunnuntain F1-kisan, joka päättyi Mercedeksen Lewis Hamiltonin voittoon. Raadissa. Ohra 8. tuotantokausi, osa 9/12. Frank. Torstaina, klo 13:00 8. tuotantokausi, osa 10/12. Tilalle. Perjantaina, klo 13:00

Libanonin Beirutissa elätellään toiveita, että kuukausi sitten tapahtuneen räjähdyksen takia romahtaneessa rakennuksessa.

Libanonin Beirutissa elätellään toiveita, että kuukausi sitten tapahtuneen räjähdyksen takia romahtaneessa rakennuksessa.

Beirutissa pelastustyöntekijät jatkoivat raunioiden kaivamista jo kolmatta päivää toivoen löytävänsä mahdollisen eloonjääneen.

Categories: